fbinstagram

Anu Valkeinen

anuTämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
050 352 9173

- aikuisten kurssit
- räätälöidyt kurssit ja kurssipäivät
- muiden jäälajien luistelutekniikkakurssit
- taitoluistelijoiden yksityistunnit, kilpailuohjelmat ja -musiikit
- koreografia- ja ilmaisutaitokurssit
- koulutukset

Taitoluistelun pariin päädyin vahingossa, ystäväni houkuttelemana, vuonna 1990. Laji vei kuitenkin mukanaan ja harrastus kesti lopulta yhtäjaksoisesti 10 vuotta aina ylioppilaskevääseeni asti. Luistelin koko urani kansallisella tasolla (entinen B-taso), jossa pärjäsinkin hyvin. En kuitenkaan koskaan nauttinut kilpailemisesta, vaan taitoluistelussa minua viehätti, ja viehättää edelleen, kova fyysinen suorittaminen yhdistettynä estetiikkaan ja musiikkiin. Olenkin aina nauttinut enemmän esiintymisistä ja näytöksistä, sekä musiikin tulkinnasta. Tätä kautta kiinnostukseni ohjelmakoreografioihin heräsi jo viimeisinä kilpailuvuosinani, ja aloin noin 16 -vuotiaana tehdä kilpailuohjelmia paitsi itselleni, myös luistelukavereilleni. Koreografioiden lisäksi suunnittelin kilpailupukuja ja -musiikkeja; siis ohjelmakokonaisuuksia.

Heti lopetettuani oman aktiiviurani siirryin Hämeenlinnan Taitoluistelijoiden valmentajatiimiin. Toimin seurassa yksitoista vuotta päivittäin kilpapuolen luistelijoiden tuntivalmentajana ja koreografiavalmentaja, tein ohjelmakoreografioita, koostin kilpailu- ja näytösmusiikkeja, käsikirjoitin, suunnittelin ja ohjasin näytöksiä, sekä suunnittelin lavasteita ja pukuja. Valmennettaviini kuului kaikki kansallisen ja SM-tason luistelijat aina 5-vuotiaista alkajista yli kaksikymppisiin nuoriin aikuisiin.

Neljä vuotta luistelu-urani lopettamisen jälkeen heräsi yllättäen palo takaisin kilpakentille. Valmennustyön kautta näin lajin haasteet eri tavalla kuin ollessani itse luistelijana, ja siitä syntyi tarve testata, vieläkö pystyisin samaan, mitä vaadin valmennettaviltani. Pitkän pohdinnan jälkeen päätiin ryhtyä treenaamaan omatoimisesti valmennustyöni ohessa, ja palasin kilpailukentille vielä kahdeksi vuodeksi. Vuonna 2006 voitettuani kansallisten senioreiden loppukilpailut koin, että yhteensä 12 vuoden kilpailemisen jälkeen olin valmis jättämään kilpakaukalot nuoremmille ja keskittymään valmentamiseen.

Valmennustyöni ohessa olen käynyt useita erilaisia koulutuksia ja kursseja. Valtaosa näistä on ollut Suomen Taitoluisteluliiton järjestämiä, kuten I- ja II- tason valmentajakoulutukset, mutta olen hakeutunut myös muiden tahojen järjestämiin ilmaisutaito-, tanssi-, ja koreografiakoulutuksiin. Jatkuva ammattitaidon päivittäminen erilaisilla taitoluistelun tekniikka- ja askelkursseilla onkin asia, joka pitää mielenkiintoa lajiin yllä.

Seuravalmennustyön jälkeen olen ollut mukana muun muassa Helsingin Jääsirkuksen toiminnassa, vetänyt koreografiakoulutuksia kesäleireillä, antanut yksityistunteja ja tehnyt ohjelmakoreografioita ja -musiikkeja. Oman seuran perustaminen on ollut yksi pitkän ajan haaveistani, ja vihdoin ICE ry on saatu tiensä alkuun. Toivon, että meidän ja ICE ry:n kautta mahdollisimman moni pääsee nauttimaan luistelusta ja uusien taitojen oppimisesta. Haluan rohkaista kaiken ikäisiä mukaan jäälle, ja etenkin aikuisia, joille on jäänyt koululiikunnasta huonoja muistoja. Itselle sopivilla välineillä ja oikealla tekniikalla jokainen voi löytää luistelun ilon iästä riippumatta. Itse olin taitoluistelun piirissä ”vanha” aloittaessani harrastuksen yhdeksänvuotiaana, mutta olen elävä esimerkki siitä, että oikeanlaisella ohjauksella jokainen voi oppia luistelemaan hyvin.