fbinstagram

Sini Finnilä

siniTämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
044 534 4208

- lasten kurssit
- aikuisten kurssit
- räätälöidyt kurssit ja kurssipäivät
- muiden jäälajien luistelutekniikkakurssit
- taitoluistelijoiden yksityistunnit
- koulutukset

Aloitin taitoluistelun Hämeenlinnassa vuonna 1994. Taitoluisteluvuosia kilpailupuolella kertyi 14 niin SM- , kuin kansallisellakin tasolla. Pariluistelin myös yksinluistelun ohessa Tampereella reilut 2 vuotta, ja sain erittäin ammattitaitoista luisteluvalmennusta. Monen monta leiriä tuli kesäisin vietettyä jäähallilla niin Pajulahdessa, Vierumäellä kuin Saksassakin asti. 

Lajin valmentajaksi ja ohjaajaksi olen kouluttautunut vuosien varrella. Luistelukoululaisia valmensin säännöllisesti 4 vuoden ajan, sekä kilpatason luistelijoita minkä opiskeluiltani ehdin.

Valmensin myös kuntonyrkkeilyä 4 vuoden ajan ja ohessa harrastin itse potkunyrkkeilyä. Sen jälkeen olen jatkanut aktiiviliikuntaa muun muassa crossfitissä. Kotona päiviäni vauhdittaa kaksi energistä poikaani joiden kanssa touhuamisesta nautin paljon. Luistelussa minua kiinnostaakin juuri pienten lasten opettaminen, sekä liikunnallisen Treeniluistelun ohjaaminen. Taitoluistelu on kuitenkin erityisesti ollut aina lähinnä sydäntä ja jäähallilla on tietysti tullut vietettyä suurin osa nuoruudesta. Haluaisin jakaa luistelun tuoman ilon nyt muiden kanssa.

Ammatiltani olen parturi-kampaaja  ja yritykseni Salon Violet sijaitsee ihan Hämeenlinnan kaupungin keskellä Palokunnankadulla. Tervetuloa.